Tarina juurtuu heidän nuoruuteensa, joka muistetaan tulevaisuudessa. Aina ja ikuisesti. 
 Oli kaunis päivä, aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta.  Neiti Lapine istui puutarhassaan juomassa teetä ystäviensä kanssa.  Elsinore, joka oli neiti Lapinen puutarhuri, leikkeli ruusupuskaa, joka  yltyi kasvamaan aina suuremmaksi ja suuremmaksi keskikesän aikaan. Neiti  Lapine kurkisti silmäluomiensa alta Elsinorea, joka oli tehnyt taas  upeaa työtä. Elsinore huomasi tämän ja hymyili Neiti Lapinelle. Neiti  Lapinen ystävät huomasivat Elsinoren hymyilevän neiti Lapinelle ja he  rupesivat kyselemään Elsinoresta neiti Lapinelta. Yleisin kysymys oli "  Onko Elsinore rakastunut sinuun? Hänhän on vanhempikin kuin sinä ja  kaiken lisäksi aateliton." Neiti Lapine naurahti heille ja sanoi: "Ei  mistään sellaisesta ole kysymys, hän tekee aina vain niin hyvää työtä."  Hänen ystävänsä katsahtivat toisiina ja hörppäsivät teetä kohauttaen  hartioitaan. Elsinore oli kuullut tämän keskustelun. Hänestä tuntui  pahalta, kun häntä kehuttiin, niin loppuun lisättiin aina, "mutta hänhän  on vain aateliton."
 Elsinore keräsi puutarhasaksensa ja kiirehti toisen puskan pariin.  Neiti Lapine huomasi, että Elsinorea painoi jokin mielessä. Neiti Lapine  nousi ylös penkiltään ja pyysi ystäviään lähtemään. Hän huikkasi  palvelijaansa paikalle, jotta hän voisi saatta neiti Lapinen ystävät  portille.
Afrodite-11